perjantai 14. tammikuuta 2011

Reklamaatio

Kyllä taas vitutti. Lapsellinen kiukuttelu, varsinkin puhelimessa huutaminen auttaa hetkellisesti. Tarvitaan uusi Hannu Karpo laittamaan tällaiset paskafirmat ruotuun. Miksei meillä suomalaisilla ole munaa rettelöidä julkisesti ja polttaa autoja aina kun vituttaa? Tämä netissä ja puhelimessa huutelu on niin neitimäistä.


Valvontamaksu nro 139741 asianumero 1388487

Sain Sveaperinnältä kirjeen, jossa ilmoitettiin, että olen saanut pysäköintisakon teidän rikollisjärjestöltänne. Kuulin tuolloin asiasta ensimmäisen kerran, sillä auton ikkunaan ei ollut mitään sakkoa laitettu. Kello oli tapahtumahetkellä 10 minuuttia vaille 22 ja autoni oli pysäköity soittotreeniksemme pihalle. Tarkoituksena oli lastata autoon soittokamoja. Siihen aikaan yksikään talon yrityksistä ei tee hommia ja maksan kuitenkin kiinteistöön vuokraa, joten ajattelin että pysäköinti on ok.
Soitin Qparkin asiakaspalveluun ja kirosin teidät alimpaan helvettiin ja ilmoitin etten maksa natsilaskuanne. Ystävällinen ja ymmärtäväinen neiti kehotti tekemään asiasta reklamaation ja lupasi panna laskun siksi aikaa jäihin. Kiukun lauhduttua ajattelin kuitenkin laiskuuttani, että maksamalla pääsen helpommalla. Maksoin siis laskun, koska kaltaistenne iilimatojen kanssa asioiminen on vastenmielistä.  Muutaman päivän päästä Sveaperinnältä tuli kuitenkin uusi lasku ja summa oli tietysti taas noussut. Laskua ei siis oltu pantu tilapäisesti jäihin vaan korko rullasi kaiken aikaa.
Voitteko hoitaa asian Sveaperinnän kanssa keskenänne ja maksamani 45 euroa voitte palauttaa tilille: ..... ..... FI-----------------------.
Kiitos ja hyvää päivänjatkoa.
"Teette hienoa ja tärkeää työtä
varsinkin tyhjällä parkkipaikalla keskellä yötä."

Ystävällisin terveisin,
..... ......
050 ................


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti