torstai 28. lokakuuta 2010

Kusettaako?

Nyt allihuuppa reippailemaan ja urinoimaan hyvän asian puolesta. Marraskuun 5. päivä on Helsingin Semifinaalissa keikka, jossa esiintyy Anal Thunderin lisäksi Become A Threat ja Bolt. Haastan kaikki paikalle saapuvat mukaan tempaukseen, jossa menemme isolla porukalla ja kovassa kännissä keikan jälkeen virtsaamaan eduskuntatalon rappusille.
Se on typerää, eikä johda mihinkään, mutta yhdessä tekeminen on hauskaa ja uskallan väittää, että siitä tulee osallistujille hyvä mieli. Varatkaa siis pussikaljaa mukaan, ettei tarvitse lähteä heti keikan jälkeen jatkobaariin. Arkadianmäelle kaikki muutkin ketä sattuu kusettamaan joskus n. 01.00 la-su yönä.

PS. Keikalle haltuun Irwinin Terveisiä Perseestä lyriikat!

Terveisiä perseestä, yhteiskunnan luteet,
prässihousut ja liituraitakuteet.
Terveisiä perseestä hienostelijoille,
kalkkiaivoille, kotikriitikoille.

Suomi on teille tasapäille luotu,
keulassa marssii keskivertoruotu.
Teillä on taito lipoa ja nuolla,
ja mahtimiehinä kuolla.
Teillä on taito olla samaa mieltä,
viisaasti käyttää pyöreätä kieltä.
Taipuisa ranka jatkaa kenokaulaa,
ja taito kukkona laulaa.
Missä on valtaa, sieltä teitä löytää,
konjakki täyttää korruptiopöytää.
Koirana voitte tassuanne antaa,
ja viisaan mainetta kantaa.
Putkassa yksi oottaa linna matkaa,
hommia vielä ovelampi jatkaa.
Päätänsä kansa ihmetellen raapii,
kun herrat potteja kaapii.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Hyttyset ja alkoholi

Kyllä tämä blogin pitäminen tästä alkaa pikkuhiljaa sujumaan. Otetaanpa vielä yksi harjoitus.
Eilen kerroin teille hampaiden hoitoon liittyvän yksityisasian ja nyt aion käyttää eilistä valokuvaa ns. aasinsiltana tämänkertaiseen aiheeseen, joka on HYTTYSET JA ALKOHOLI.
Usein kuulee väitettävän, että hyttyset välttelevät päihtyneitä ihmisiä, koska eivät halua imeä itseensä myrkytettyä verta. Voin kuitenkin kertoa, että ainakin Lappeenrannan itikat ovat juoppoja siinä missä me muutkin. Sain vuosia sitten tuta, kuinka nuo verta himoitsevat hyönteiset pahoinpitelivät minut miltei sairaalaan. Ulos ei kannata yömyöhään torkahtaa.
Aika hauska kuva turvonneesta naamasta, vai mitä?
Siinä olikin tämänkertainen asia noin pääpiirteittäin. Ensi kerralla ajattelin kirjoittaa sukupuolitaudeistani ja muutamasta muustakin yksityisasiasta, joita haluan täällä tuntemattomille kertoa.
Jutila

maanantai 25. lokakuuta 2010

Voiko tämä olla tottakaan?

Olen niin iloinen, että lopultakin sain tämän blogin perustettua. On ihanaa kertoa muille ihmisille omista henkilökohtaisista asioista kuten vaikka viisaudenhampaan poistosta. Tähän asti on ollut niin kurjaa, kun ei ole voinut näitä asioita jakaa tuntemattomille.

Toinen syy blogin perustamiseen oli se, että Anal Thunderin myspaceen ja feseen ei oikein voinut kirjoitella niitänäitä ja nettisivujen päivittäminen on liian monimutkaista. Tämä on kuulemma nykyaikaa. On tärkeää elää tässä päivässä, sillä menneinä aikoina esimerkiksi viisaudenhampaan poistaminen on ollut moninverroin tuskallisempaa kuin nykyään. Ja nykyajan särkylääkket ovat ihmeellisiä. Tässäkin kun tätä Panacod-päissäni kirjoitan, ei leukaa jomota yhtään. Tuntuu itse asiassa aika hyvältä.

Tässä kuvassa näkyy hyvin kuinka leukani turposi hampaan poiston jälkeen. Aika hauskaa, vai mitä?

Jutila