Angstia Yläasteen kuvistunnilla

Jos Time Of Your Lifestä olisi tullut / tulee joskus vinylipainos, olisi sisälehtisessä ehkä ollut oma kuvitus joka biisille. Kuvassa "Let Go".

"Täähän on tarpeeks naivi punkkarillekin." -Michelangelo (kilpikonna)

Akryyli, spray, tussi, lyijykynä 113x94 cm pahviloodan jämälle

Time Of Your Life -arvosteluja

Tässä vielä pieni kooste uuden levyn arvosteluista. Tuli niitä huonojakin, mutta tällä kertaa enemmän hyviä. Ote on siis löystynyt joko bändillä tai arvostelijoilla. Tai sitten ase ohimolla on vaikuttanut kriitikoiden ulosantiin.

Aina sanotaan, ettei muka ole väliä mitä levystä kirjoitetaan. Kaikki aika, kaikki rahat, kaikki voimat, tulehtuneet ihmissuhteet ja järjetön määrä työtä - tottakai sillä on väliä. Jos joku on kuullut Hero Dishonestin Dangerous-levyn ja lukenut teoksen arvostelun ilmaisjakelulehti Suesta, ymmärtää varmaan mistä on kyse. Minkälainen idiootti sellaisen arvostelun voi kirjoittaa? Hermot menivät. Ja juuri tähän perustuu arvostelujen viehätys. Idiootit kirjoittavat idioottien tekemisistä ja idiootit lukevat. Ja kaikki tämä tehdään täysin tosissaan.

Miksi joku sitten haluaa arvostella julkisesti ja omalla nimellään muiden tekemisiä? Siinähän yleensä vain nolaa itsensä. Kai ilmaiset levyt ja pätemisen tarve houkuttavat. Ennen olin lähtökohtaisesti sitä mieltä, että kriitikot ovat niitä poloisia, jotka sängynreunalla tiluttavat silmälasit päässä Maidenin riffejä. He suhtautuvat musiikkiin naurettavan intohimoisesti ja ovat luonteeltaan niin ärsyttäviä, ettei kukaan halua heitä bändiinsä. Nyt olen parin vuoden ajan lukenut satunnaisesti omien ja tuttujen levyarvosteluja ja olen ymmärtänyt, että hyvä kritiikki myös avaa näkökulmia ja auttaa pääsemään tekeleeseen paremmin käsiksi.

Silti valtaosan ajasta tuntuu, että olisi parempi, jos ihmiset keskittyisivät omiin asioihinsa. Varsinkin sellaiset ihmiset, jotka eivät ole eläissään tehneet mitään, mutta katsovat silti olevansa asemassa, jossa voi puida toisten tekemisiä.

Tulipas siitä kiva alustus. Ja alkuperäinen ajatus oli vain laittaa näitä arvioita tänne esille. Päivittelen niitä lisää sitä mukaa, kun jostain tulee vastaan. Rumbassa oli ainakin joku vähemmän mairitteleva, ettei pääse pää täysin kusesta täyttymään.

Soundi

Antti Luukkanen

4/5

Anal Thunderia on aina ollut vaikea hahmottaa. Toisaalta se on paljon enemmän tosissaan mitä nimen perusteella voisi luulla. Sen säpäkän nopeatempoinen punkrock on äärimmäisen melodista ja kevyttä. Punkin nihilismistä se ei ole ikinä kuullutkaan. Ettei totuus unohtuisi, bändin keikoilla voi kuitenkin tapahtua aivan mitä vain keskinäisestä nyrkkitappelusta kesken kaiken simahtamiseen. Anal Thunderiin liittyy huumoria, mutta se sättii ja ilveilee muillakin aseilla kuin alakerran aukoilla.

Saman kaavan mukaan mennään perseilijöiden kolmannellakin albumilla. Anal Thunderin punkissa ei ole sääntöjä, ei rajoittavia tekijöitä tai kiellettyjä aiheita. Iloa pitää elämässä olla, mutta jonkinlainen haikeus kaihertaa taustalla. Bändi saattaa kiepata lallattavista äijäkööreistä naislaulun ja viulun mukanaan tuomaan melankoliaan ennätysajassa. Kaikkea toimintaa leimaa karnevalistinen anarkismi – vaikkapa härskeillä viittauksilla rock-klassikoihin tai pöljien covereiden muodossa.

Time Of Your Lifen nimi viittaa luonnollisesti työnteon mielekkyyteen.  Asiaan jota on punkissa käsitelty muutaman kerran aiemminkin. Arjen ahdistusta loivennetaan Anal Thunderin mallin mukaan ryypiskelemällä, josta se on parhaat kappaleensakin tehnyt. Cheap Wine And Quality Time -ep:n (2003) Drink Myself To Deathia ei bändi tosin vieläkään ylitä. Tällä kertaa parhaiten suomalaisen miehen sielunmaisemaa raapii Through Al Bundy´s Eyes.

Mukana seuraa monet röhönaurut kirvoittava oheis-dvd, joka harvoin on yhtä perusteltu lisä levyn kylkeen kuin nyt.

Lazysod.com

mtarvainen

Nyt on tainnut käydä niin, että Anal Thunder on vastuussa yhdestä vuoden kovimmista punk-levyistä.

Lappeenrantalainen Anal Thunder on saavuttanut jo arvostettavan 13 vuoden iän. On oikeastaan ilo huomata kuinka bändi on ikänsä myötä kypsynyt tekstiensä suhteen. Time Of Your Lifellä Magyarin killitys on selvästi jätetty taka-alalle ja on siirrytty myös vähän vakaviempien aiheiden äärelle. Ei suinkaan ryppyotsaisesti – vaan pieni pilke silmäkulmassa säilyttäen. Olen aina arvostanut sitä kuinka monipuolista ja virheetöntä kieltä he englanninkielisissä teksteissään käyttävät sekä laulajan hyvää ääntämistä. Näissä ei onnuta tälläkään kertaa.

Tämän Anal Thunderin tarjoileman puolituntisen tarkoituksena on selvästi ravistella kuulijaa hereille länsimaisesta työ-orientoituneesta oravanpyörästä. Miksi ihmiset käyttävät parhaan ikänsä raatamalla päivittäin töissä ansaitakseen vain muutaman lomaviikon vuodessa. Arkipäivät koostuvat työstä ja siitä palautumisesta – elämän eläminen jää viikonloppuihin ja lomalle. Onko järjettömän oravanpyörän voittaja sittenkin se epävakaasti käyttäytyvä korttelipubin kingi, jonka pää kestää eniten päihteitä. Näiden asioiden lisäksi osansa levyllä saavat myös paavi ja kultalusikka suussa syntyneet mussuttajat.

Bändi käyttää hienosti useita eri musiikkityylien elementtejä biiseissään. Metallivaikutteinen God Is Not Excuse ja Dropkick Murphysmainen Topi’s Songs mainitakseni. Entäs sitten Nunca Vamos A Volver, jossa haaveillaan loppuelämän viettämisestä Espanjan auringon alla? No tangoahan siinä. Levyn mukana tulee myös 13 Years Down The Drain DVD.

Tämä täysosuma on jokaisen kuultava.

Kaupunkilehti Metropoli.net

Anal Thunder on kiinnostanut suomalaista punk-skeneä jo toistakymmentä vuotta. Reippaana ryyppäysporukkana tunnettu punkkia soittava ja välillä skeittaava joukkio on suhtautunut omaan lahjakkuuteensa punkkarin kiljunsekaisella vaatimattomuudella. Orkesterin ylenmääräisen noyryyden ei pidä kuitenkaan antaa hämätä. Anal Thunderin riveissä vaikuttaa eräänlaisia moderneja renessanssi-ihmisä, joiden lahjoilla ei tunnu olevan määrää. Muusikkoina, lyyrikkoina, kuvataitelijoina, skeittaajina ja graafikoina kunnostautuneet Anal Thunderin jäsenet nostavat kotipaikkansa Lappeenrannan kunniaan Time Of Your Lifella. Lappeenrannan kaupunki voisi näyttää esimerkkiä muille kunnille ja pystyttää patsaan tai nimetä aukion välillä oikeasti kiinnostaville ihmisille. Anal Thunder-patsashankkeelle annan täten yhtä monta ääntä kuin tämä albumi saa pisteitä.

Tämä arvio on nostettu esille varoittavana esimerkkinä totaalisesta ylilyönnistä. Todennäköisesti tämän on kirjoittanut joku tuttu läpällä.

Rokkizine

Niko Ailamo

9/10

Anal Thunder on orkesteri, jonka touhuista voisi ensi silmäyksellä jäädä aika suunnittelematon ja epäammattimainen kuva. Bändi myös tykkää nostella tätä esiin omassa tekemisessään. Pinnan alla totuus on kuitenkin varsin erilainen. Uskallan väittää, että vaikka homma on lähtenyt käyntiin perinteiseen suomalaiseen tapaan sekoilulla, on nykyisessä Anal Thunderissa mukana iso annos mietittyä ja suunniteltua nerokkuutta, eikä pelkkää ajatuksetonta hapuilua.

Time of Your Life on varsin selkeää jatkumoa edeltävän 4 AM Illusion -albumin viitoittamalla tiellä. Levyt rakentuvat varsin samanlaisista palikoista. Introraita, biisejä ryyppäämisestä, pari kannanottavampaa rallia, yksi selkeä irtiotto omasta genrestä ja joku vähän rauhallisempi raita. Oikeastaan ainoa asia joka loistaa poissaolollaan on jääkiekko, mikä on tietysti allekirjoittaneelle pieni pettymys – varsinkin kun tuo kotoinen liigakin starttaa sopivasti tässä levynjulkaisun kynnyksellä. SaiPalla olisi varmasti hallilla käyttöä uudelle sisääntulobiisille.

Tuttuja asioita edeltäviltä AT-levyltä ovat myös laadukas tuotanto, tiukka soitto, nerokkaat sovitukset ja toimivat flirttailut monien erilaisten genrejen kanssa. Tällä kertaa AT sukeltaa mm. tangon maailman – unohtamatta perinteisiä metalliviittauksia. Jossain vaiheessa sitä ehtii jo unohtamaan, että kuuntelee punkrock-levyä, mikä oli vähän pelottavaa. Homma menee hetkittäin jopa turhan paljon niin sanotusti sirkukseksi.

Väleihin olisi ehkä voinut sijoittaa pari selkeämpää punkrock-hittiä tuon videoraidan (Through Al Bundy’s Eyes) seuraksi. Ehkä parhaiten tuota roolia täyttää jeesustelulle persettä näyttävä God Is Not an Excuse. Varsinaisen hittibiisin puutetta täydentävät kyllä tällä albumilla varsin hyvin onnistuneet lyyriset teemat. Kappaleisiin on huumorin ohella saatu sisällytettyä sopiva annos syvällisyyttä tai vähintään osuvaa pohdintaa.

Anal Thunder on tällä albumilla täysin oma itsensä. Se ei yritä miellyttää kireäotsaisia. Se ei myöskään turhaan huolehdi liikaa katu-uskottavuudestaan, vaan bändi uskaltaa edelleen tehdä kokeiluja tyylitajun rajamailla. Historia osoittaa, että suurimman kunnian lopulta saavat ne orkesterit, jotka eivät hiihtele muiden perässä, vaan painelevat menemään omia latujaan. Anal Thunder on hupiveikko imagostaan huolimatta mielestäni juuri tällainen orkesteri.

MTV3

Toni van der San

4/5

Lappeenrantalainen punkretkue Anal Thunder on vääntänyt räyhäpunkiaan jo kolmentoista vuoden ajan. Tämä pistetään nippuun yhtyeen uuden levyn mukana tulevalla dvd:llä löytyvällä dokumentilla sekä levyn avausraidalla Keep it Real(ly Boring).

Time of Your Life on astetta rankempaa materiaalia kuin edeltäjänsä, vuonna 2008 ilmestynyt 4 a.m. Illusion. Varsinkin levyn lopusta löytyvä The End on sellaista heviä, että suht hiljaisella volyymillä autoradiosta kuunneltuna luuli, että Nightwish oli lauteilla.

Levyn sanoitukset käyvät yhteiskunnan epäkohtien kimppuun, osansa saa tietenkin uskonto sekä ihmiskunta. Ryypiskelyä ei myöskään ole unohdettu, siitä osoituksena biisi Song About Getting Smashed.

Erikoisia cover-kappaleita harrastava AT on tällä kertaa iskenyt kyntensä Nick Caven ja Kylie Minoguen klassiseen duettoon Where the Wild Roses Grow, jossa laulajat Ultima Foole ja Milka tekevät hienon työn muokatessaan biisin täysin bändin näköiseksi.

Desibeli.net

Ilkka Valpasvuo

3/5

Vaikka Anal Thunder tarjoilee tuoreimmallakin levyllään edelleen ripakkaa punkrockvatkausta ajoittaisella hardcore-kipakkuudella, nousee sen meiningistä levyn loppupuolella mieleen lähinnä hevi. Mikä kertoo vain siitä että raskaamman laukan rajapyykit ovat enempi vähempi horjuvia. Tai että Pyllyukkoset vähät välittävät myöskään hevin ja punkin raja-aidoista. Jopa sinfonisesti hevahtavaa otetta irtoaa osuvasti nimetyllä päätösraidalla The End, jonka jälkeen tosin bonusraitana kuullaan vielä naislaulajalla koristeltu, yhtä lailla raskas versiointi Where The Wild Roses Grow-klassikosta. Muuten mennään hersyvän punkisti, aina puolen minuutin lällätysintrosta ja Keep It Real(ly Boring)in tiukasta särövispauksesta Sleep Wellin aggressiiviseen haaraan, Topi´s Songin hilpeämpään ja akustisempaan nytkytykseen ja God Is No Excusen kirkkouruista kipakkaan nyrkinpuintiin nousevaan vastalauseeseen.

Let Gon mullikuoron, nylkytyksen ja vaaniskelun yhdistelmä nousee esille joukosta, joka ei missään nimessä ole punkin sarjassa sitä kaikkein harmainta keskitietä. Silti se viimeinen terävyys nostamaan esiin todellisia klassikoita, se puuttuu. Viulua ja naisääntäkin vahvemmin hyödyntävä Song About Getting Smashed on Let Gon ohella toinen päähän vahvemmin pyörimään jäävä. Samoin viululla ja espanjankielisellä spoken wordillä latinalaista tunnelmaa maalaava Nunca Vamos A Volver toimii hyvin akustisempana tangona, jollaisia poikkeuksia kaavasta voisi kokeilla enemmänkin. Ja tottakai videollekin asti tallennettu Through Al Bundy´s Eyes on myös levyn mielenjäävempää laitaa.

Samoihin kuoriin mahtuva DVD pitää sisällään dokumentin yhtyeen vaiherikkaasta urasta sekä sen mainitun musavideon. Through Al Bundy´s Eyes sukeltaa postimiehen arkirealismiin talven hangissa, levyn kellokortti-elämän teemaan osuvasti. Dokkarin kertojaäänen vittuileva tapa käsitellä yhtyettä on ikään kuin kevyempi versio Kummeli-huumorista, mutta ”totista” totta. Läpikäydään niin Lappeenranta ja sen skene, ekat keikat, paskimmat keikat, mikä saa jatkamaan… Huumoribändin leima suhteessa muiden bändien tylsyyteen, ulkomaat, keikkahurmos, alastomuus, päihteet, kommellukset, päihteet, natsit, studioseikkailut, päihteet, keikkasekoilut, oksennukset… mainitsinko jo päihteet?

Vaikka paketti ei missään nimessä ole tylsä tai biisit huonoja, ei edellisen levyn kaltaista koukutusta tapahdu. Eikä tuo dokkaripuolikaan hirveästi heruttanut, vaikka tuollainen puolivillainen ja hekotteleva tapa toimiikin tällaiselle bändille oikein hyvin. Jotenkin hiukan vaisu fiilis jäi…

Turkurockcity.blogspot.com
Poju

Näin menetän Turku Rock City –neitsyyteni. Hei vaan. Lappeenrantalaisen Anal Thunderin neljäs pitkäsoitto Time of Your Life levysoittimeen ja tiukat 12 raitaa kotimaista punksia käsittelyyn.
Anal Thunder on yhtyeenä tavoittanut jo kunnioitettavan 13 ikävuoden rajapyykin. Orkesteri ei ole näiden vuosien aikana kuitenkaan saavuttanut sen suurempaa mainstream-suosiota, vaan on pysynyt lähinnä pienten piirien kulttibändinä.
Time of Your Life potkii jykevästi perseelle heti ensi sekunneista lähtien. Puolen minuutin intro-raitaa seuraa kolme koukuttavaa rallia, jotka ovat samalla levyn paras osa. Keep It Real(ly Boring), Sleep Well ja Topi’s Song korostavat tarttuvilla kertosäkeillään kitaristi T. Jutilan lahjakkuutta.

Humoristisesta nimestään huolimatta Anal Thunder on vakavasti otettavaa punk-rockia. Puolen tunnin levyyn mahtuu paljon hyviä hetkiä. Song About Getting Smashed ja Nunca Vamos A Volver –kappaleissa kuultavat viulut tuovat mukavasti lisämaustetta albumin äänimaailmaan.
Viulua Anal Thunderissa soittava Milka esittelee myöskin heleää ääntään muutamassa levyn loppupuolen kappaleessa. Naisvokalisti kuulostaa raikkaalta miesvokalisti Ultima Foolen miehisen uhon keskellä. Ultima Foolenkin laulusuoritukset ovat vakuuttavaa kuultavaa, vaikka englanninkielen ääntäminen onkin hivenen perussuomalaisen kuuloista.

Levyn kappaleesta Through Al Bundy’s Eyes on tehty komea video, jossa pääosaa näyttelee Damn Seagullsista ja Nazi Death Campista tuttu Toni Koskinen.
Anal Thunder on ennen kaikkea live-bändi, mutta levylläkin se kuulostaa todella hyvältä. Tuoreimmalla albumillaan yhtye on siirtynyt kappaleissaan askeleen vakavampaan suuntaan ja se vaikuttaa hyvältä ratkaisulta. Aikaisemmassa tuotannossakaan ei tosin moitteen sijaa ole.

Time of Your Life -cd sisältää myös 13 Years Down The Drain –dvd:n, joka tutustuttaa katsojan yhtyeen matkaan vuodesta 1997 tähän päivään. Jos tämän tallenteen pystyt katsomaan nauramatta läpi, olet melkoinen kivikasvo.

Levyn päättää Nick Cave –cover Where the Wild Roses Grow, jossa Milka ja Ultima Foole hyppäävät Kylie Minoguen ja herra Caven saappaisiin. Tässä tanssitaan luonnollisesti heikolla jäällä, mutta punkissa kaikki on sallittua.

Miksi kuunnella: Perkeleen hyvä levy.

Paras hetki: Topi's songin kertsi.


Piparnakkelin Pandaluola
Jouni Parkku

Anal Thunder on ehtinyt haaskata aikaansa ja kipata sitä viemäriin kolmentoista vuoden ajan. Juhlan kunniaksi on aika taas kaivaa Magyarit Alkon hyllyistä ja iskeä soittimeen Anal Thunderin kolmannen studioalbumin.

Time Of Your Life on kantensa vuoksi harvinaisen masentava levy. Kellokortinleimaamiskone näyttää huomattavasti masentavammalta kuin mikään itkevä enkeli tai kuva syksyisestä metsästä. Anal Thunder laulaa masentuneesti oravanpyörään joutumisesta ja viikonlopuille sijoittuvasta dokaamisesta. Typerällä nimellä jo kolmattatoista vuotta kulkeva yhtye laulaa myös maailmanlopuista, sekä universaalista että yksilökohtaisesta näkökulmasta. Se kritisoi, nauraa ja tekee itsestään pellen ilman, että mikään olisi falskia. Anal Thunder on yhtyeenä rehellinen ja aito, vaikka sen meuhkaaminen ja koohottaminen eivät välttämättä annakaan siitä aina kovin hohdokasta kuvaa.

Time Of Your Life on miellyttävän monipuolinen kokonaisuus, johon mahtuu melkoinen kavalkadi erilaisia kappaleita. Keep It Real(ly) Boring ja sekä Pulmusiin että The Advertsiin viittaava Through Al Bundy’s Eyes ovat Anal Thunderille tyypillisempiä kappaleita. Song About Getting Smashed on irkkupunkkipastissi, The End puolestaan kuulostaa halvalta power metallibändiltä, joka yrittää kuulostaa Slayerilta. Topi’s Songon kantripunkkia malliin Swingin’ Utters ja koko albumi alkaa ärsyttävällä mutta siitä huolimatta (tai juurikin sen takia) ihanalla 13 Years Down The Drain –kämädiskopimputuksella. Biisi on tosin rakenteeltaan ja fiilikseltään ehtaa punkkia, vaikka onkin teknokuoseissa. Vähintään erikoisiin cover-kappaleisiin mieltynyt Anal Thunder on tällä kertaa iskenyt kyntensä Nick Caven Where the Wild Roses Grow-kappaleeseen, vaikka omasta puolestani levy olisi tosin voinut päättyä The Endiin.

Levylle on eksynyt pari hutiakin, mutta pääsääntöisesti mennään niin komeasti plussan puolella, että voimme puhua yhdestä vuoden parhaista levyistä. Anal Thunder vaikuttaisi olevan elämänsä kunnossa, eli ne kolmetoista vuotta eivät ole suoraan menneet haaskuuseenkaan. Monipuoliset mutta silti positiivisella tavalla tyhmät, Time Of Your Lifen kaltaiset punk-levyt ovat harvassa

Lammaszine.fi
Jaakko Teittinen

Anal Thunder juhli 13:tta vuottaan näyttävästi; neljännen täyspitkän lisäksi yleisölle tarjotaan dokumentti bändin viime vuosilta. Nyt uuden vuosikymmenen alettua onkin hyvä muistella vuotta 97 ja koko 90-luvun loppua, jolloin bändejä sikisi kuin homesieniä punkkarin kiljupöntössä. Noista ajoista ei taida kuitenkaan AT:n lisäksi olla toiminnassa kuin Bolt, joten hatunnostot heille. Sitäpaitsi epäonnenvuosien juhliminen sopii bändin pirtaan muutenkin paremmin kuin pyöreiden.

Itse levyllä Anal Thunder on vanha tuttu itsensä. Bändi ei ole mielestäni koskaan ollut (täyspitkällä) levyllä parhaimmillaan, mutta “Time of Our Life” ottaa hurjan edistysaskeleen sillä saralla. Sovitukset ovat monipuolisempia ja syvempiä, ja eri musiikkityylejä on käytetty hyvin hyödyksi, perusidean pysytellessä silti yhtenäisenä. Kuullaan irkkupunkahtava Topi’s Songs, latinotango Nunca Vamos A Volver (terveisiä Barcelonasta?) ja millencolinmainen C-O-M-P-L-I-C-A-T-E-D (viitaakohan nimi biisin introriffiin?) ja horror-metalintroinen The End esimerkkeinä.

Myös sanoitukset käsittelevät aikuisten ongelmia krapulaa ja viinanjuontia laajemmin, keskittyen lähinnä nyky-yhteiskunnan oravapyörä-elämänmenoon (vrt. videobiisi Trough Al Bundy’s Eyes). Pientä “kasvamista” on silläkin osastolla tapahtunut. Mainittujen kipaleiden lisäksi nostettakoon vielä esille jopa hardcore-elementtejä sisältävä Keep It Real(ly Boring) sekä päätöslaina Where The Wild Roses Grow, jossa lähinnä viulistin ja taustalaulajan roolissa esiintynyt Milka pääsee surempaan osaan. Eipä haittaisi jos hänen lauluaan kuultaisiin muodossa tai toisessa enemmänkin.

Kaikkineen “Time of Our Life” on tähän mennessä ehdottomasti yhtyeen vahvin tuotos, joka seisoo omilla jaloillan ilman mitään hauskuutus/show-meininkiä. Mainion lisäarvon julkaisulle tuo oheinen dokumentti, ainakin bändin uraa pidemmän aikaa seuranneille.

 

Pori ja Turku 26.-27.11

26.11. Pori
Meidän sukupolvemme on tullut tiensä päähän. 90-luvun rippeet huuhtoutuvat lähiöbaarien kusilaareista lopulliseen unohdukseen. Jotenkin ei enää jaksa innostua uusista jutuistakaan, niin kuin esimerkiksi nyt jo muodista pois menneestä kiljuvien hinttareiden musiikista. Aika kuluu. Äitikin kutsui minua puhelimessa vanhaksi mieheksi. Kaikesta tästä huolimatta, pakkasimme taas kerran bussiin tarvittavan määrän viihde-elektroniikkaa.
Pakkasta oli hurumycket ja autossa huru-ukot pönöttivät aina Forssaan asti kuin turska tukassa. Lasia piti raapata constantly ja vitutus kasvoi rapidly. Tie Poriin on extremely paska. Seurana oli onneksi Civil Abusen Niko ja Oku. Joensuulaisella lupsakkuudella ja keskioluella siitä selvittiin. Pako todellisuudesta alkoi inhorealistisesti.

Soittoravintola Baarikaapissa oltiinkin jo heti kohta ja myöhässä. Bassovehkeisiin ei ollut piuhoja ja rumpustandit olivat unohtuneet kotiin. Mukaan oli onneksi kuitenkin tullut Joensuusta asti jonkun muun bändin kitara. Äänimiehet olivat jostain syystä mukavia ja keikatkin menivät sekä Civil Thunderilla, että Anal Abusella hyvin. Paikalla olleen musiikkikriitikon ihailtavan pätevän oloisesta raportista voisi tosin päätellä, ettei kumpikaan yhtye ehkä sittenkään yltänyt välttävän paremmalle puolelle.
Oletin ettei paikalle saavu juuri ketään, mutta ihan kivastihan siellä sitten urpoa oli. Tuttujakin oli muutamia ja perjantaiseen tapaan oli myös Olli Lindholmia ja Disco Ensembleä juotu pohjille sen verran, että murteen sössötys tuntui sujuvan puolin ja toisin. Hartiat yläasennossa vodkaa nieltyäni havaitsin tarpeelliseksi menettää muistini. Nimikirjoituksia ainakin kirjoitettiin järjettömän kokoisiin tisseihin, jotka korsetin avulla vastustivat painovoimaa ja Porin kaupungin siveyssäädöksiä. Etunimen ja sukunimen lisäksi iholle mahtui helposti vielä keskimmäinen nimikin.
Kiitokset Terolle yöpaikasta ja jatkoista Nakkilassa. Oli sauna ja NHL. Ultiman mennessä aamupissille, oli hän tehnyt havaintoja jatkojen anatomiasta. Viimeisenä virstanpylväänä oli ollut kontilleen sammunut nimeltä mainitsematon kännikala vinyylisoittimen edessä.

27.11. Turku

En sunkaan mää vaan oo unohtanu mitä siellä Turuus sit tapahtu? No, paikalla oltiin todella ajoissa. Oltiin kuin mummo Osuuspankin ovella. Äänimies oli taas mukava. Mitä äänimiehille on tapahtunut? Äänimiehen tulee olla koppava kusipää vailla halua tehdä äänimiehen töitä.

Paikalle saapui ajoissa myös Aksu, joka oli edellisenä iltana päässyt puoli viideltä töistä Helsingissä ja ollut jo kahdeltatoista nukkumassa äitinsä luona Turussa. Kunto vaikutti siltä, että tänään mies on äitinsä tykönä jo ennen kympin uutisia. Paikalla oli tuttuja paljon. Oli Dwyersit, Kyret, Heartbreak Stereo ja tietysti Civil Abuse. Mikko Civil oli ollut koko päivän seitinohuessa. Aamulla käytiin Baarikaapin vieressä olevassa sisustuskaupassa, josta hän kännipäissään osti kotiin viemiseksi naulakon.

S-OSIKSEN takahuoneessa kerrattiin tietysti myös tärkeimmät Joensuu-tarinat, joista kannattaa mainita ainkin Ekmanin Jonin klassikko parin vuoden takaa. Mies oli juhlimassa ajokiellon päättymistä, päätyi elvytyksen kautta tiputukseen, veressä oli 4.1, poistui sairaalasta ja tuli pussikaljojen kanssa taksilla takaisin puistoon. Alibi-kamaa.

Kaikki bändit soittivat hyvät keikat ja kyl mää sanottisin et oli siel maar ihmisiäkin. 90-luku on Turussa vielä ihan tätä päivää. Siisti oli nähdä paljon vanhoja kavereita. Jengi on ulkoisesti vanhentunut huolestuttavasti, muttei näköjään osoita vieläkään minkäänlaista merkkiä järkiinsä tulemisesta. Se onkin melkein huolestuttavampaa kuin ulkoinen rapistuminen. Tyhmä saa olla muttei vanha. Paitsi Turussa, jossa ollaan vanhoja JA tyhmiä.
Keikan jälkeen Humalistonkadun Klubille. Civil Niko avautui ketunraato kaulassa tanssineelle naiselle. "Painu juntti vittuun!", oli murhanaisen napakka vastaus. Naurua vedet silmissä. Jatkoille ajauduin toispuolelle jokkee illan äänimiehen luokse. Dwyersin Järppä avusti jaloviinatalkoissa. Beavis ja Butthead olivat juuri sopivaa seuraa aamukahdeksaan asti.

Meidän sukupolvemme on tullut tiensä päähän. Umpikujahan se on aina ollut.

Mikko seitinohuessa

"Yöllä se oli kyllä kissa"

Tunnelmallisiin kahvihetkiin

Nyt kyllä maistuisi kupillinen kuumaa! Ai ai, miten onkaan ihana herätä vastapaahdettujen papujen aromeihin ja töppöset jalassa kipsutella Helsingin Sanomia hakemaan. Kas, kahvi onkin jo kaadettu TULITERÄÄN ANAL THUNDER MUKIIN. Voiko aamu enää ihanammin alkaa?

Kyllä kelpaa naatiskella!

Mistä näitä oikein saa ja mihin hintaan? Tekisi mieleni ostaa myös ystävälle pukinkonttiin. Eipä tässä kuule muuta kuin sähköpostia osoitteeseen urpo53 (a) yahoo.com. 10e +postikulut.

Onpa vauhdikas kursiivi!

Rokumentti 2010

Anal Thunderilta ilmestyi pari kuukautta sitten levy nimeltä "Time Of Your Life". CD:n mukana tuli bändistä kertova dokumenttielokuva "13 Years Down The Drain".

DVD sisältää materiaalia pitkältä ajalta. Oma kamera hankittiin kuitenkin vasta vuonna 2005, joten suurin osa matskusta on kuvattu sen jälkeen. Vanhimmat näytteet yhtyeen lavakarismasta ovat vuoden 1998 Skate To Hell -tapahtumasta Lappeenrannasta.

Materiaalia oli kesään 2010 mennessä kertynyt muovikassillisen verran. Suurin osa oli kuvattu liian pimeässä tai liian kännissä ja oli käyttökelvotonta. Kamera ei tietenkään ollut koskaan silloin mukana tai nauhoittamassa kun olisi pitänyt, ja jos oli, niin se osoitti ainakin väärään suuntaan. Onneksi määrä korvasi jälleen osittain laadun.

Rokumentti on elokuva-festivaali, joka järjetettiin nyt kuudetta kertaa Joensuussa. Punkrock oli ohjelmistossa siirretty asiaan kuuluvasti hiukan syrjemmäksi ja tapahtumapaikkana oli maineikas Kassan Baari Tikkalassa. Tilaisuudessa esitettiin aiheeseen liittyviä filmejä ja käytiin paneelikeskustelu otsikolla "Mitä vittua, miksi punkkareiden pitää aina tehdä tämmöistä paskaa?"

Nauroin ensin aiheelle, mutta tarkemmin ajatellen siinä ei ole mitään nauramista. Kun on yli puolet eletystä elämästä tehnyt paskaa, on kysymys erittäin aiheellinen. Miksi?
Paneelikeskustelu oli kuulemma ollut antoisa ja lopputulema kaiken sen Sorbuksen jälkeen oli, että kaikki tehköön sellaista paskaa kuin huvittaa. Keskusteltiin myös siitä, että mikä lopulta on paskaa ja kenen mielestä.

13 Down The Drain -traileri

Anal Thunder -dokumentti ainakin valoittaa omalta osaltaan paskan olemusta. Mutta mitä muuta tässä sitten pitäisi tehdä?

"Elokuvan" "ohjaaja" ei päässyt paikalle mutta lähetti sen sijaan "hauskan" videotervehdyksen suuren maailman tyyliin.

Kusettaako?

Nyt allihuuppa reippailemaan ja urinoimaan hyvän asian puolesta. Marraskuun 5. päivä on Helsingin Semifinaalissa keikka, jossa esiintyy Anal Thunderin lisäksi Become A Threat ja Bolt. Haastan kaikki paikalle saapuvat mukaan tempaukseen, jossa menemme isolla porukalla ja kovassa kännissä keikan jälkeen virtsaamaan eduskuntatalon rappusille.

Se on typerää, eikä johda mihinkään, mutta yhdessä tekeminen on hauskaa ja uskallan väittää, että siitä tulee osallistujille hyvä mieli. Varatkaa siis pussikaljaa mukaan, ettei tarvitse lähteä heti keikan jälkeen jatkobaariin. Arkadianmäelle kaikki muutkin ketä sattuu kusettamaan joskus n. 01.00 la-su yönä.

PS. Keikalle haltuun Irwinin Terveisiä Perseestä lyriikat!

Terveisiä perseestä, yhteiskunnan luteet,
prässihousut ja liituraitakuteet.

Terveisiä perseestä hienostelijoille,
kalkkiaivoille, kotikriitikoille.

Suomi on teille tasapäille luotu,
keulassa marssii keskivertoruotu.
Teillä on taito lipoa ja nuolla,
ja mahtimiehinä kuolla.
Teillä on taito olla samaa mieltä,
viisaasti käyttää pyöreätä kieltä.
Taipuisa ranka jatkaa kenokaulaa,
ja taito kukkona laulaa.

Missä on valtaa, sieltä teitä löytää,

konjakki täyttää korruptiopöytää.
Koirana voitte tassuanne antaa,
ja viisaan mainetta kantaa.
Putkassa yksi oottaa linna matkaa,
hommia vielä ovelampi jatkaa.
Päätänsä kansa ihmetellen raapii,
kun herrat potteja kaapii.

Hyttyset ja alkoholi

Kyllä tämä blogin pitäminen tästä alkaa pikkuhiljaa sujumaan. Otetaanpa vielä yksi harjoitus.
Eilen kerroin teille hampaiden hoitoon liittyvän yksityisasian ja nyt aion käyttää eilistä valokuvaa ns. aasinsiltana tämänkertaiseen aiheeseen, joka on HYTTYSET JA ALKOHOLI.
Usein kuulee väitettävän, että hyttyset välttelevät päihtyneitä ihmisiä, koska eivät halua imeä itseensä myrkytettyä verta. Voin kuitenkin kertoa, että ainakin Lappeenrannan itikat ovat juoppoja siinä missä me muutkin. Sain vuosia sitten tuta, kuinka nuo verta himoitsevat hyönteiset pahoinpitelivät minut miltei sairaalaan. Ulos ei kannata yömyöhään torkahtaa.
Aika hauska kuva turvonneesta naamasta, vai mitä?
Siinä olikin tämänkertainen asia noin pääpiirteittäin. Ensi kerralla ajattelin kirjoittaa sukupuolitaudeistani ja muutamasta muustakin yksityisasiasta, joita haluan täällä tuntemattomille kertoa.
Jutila

Voiko tämä olla tottakaan?

Olen niin iloinen, että lopultakin sain tämän blogin perustettua. On ihanaa kertoa muille ihmisille omista henkilökohtaisista asioista kuten vaikka viisaudenhampaan poistosta. Tähän asti on ollut niin kurjaa, kun ei ole voinut näitä asioita jakaa tuntemattomille.

Toinen syy blogin perustamiseen oli se, että Anal Thunderin myspaceen ja feseen ei oikein voinut kirjoitella niitänäitä ja nettisivujen päivittäminen on liian monimutkaista. Tämä on kuulemma nykyaikaa. On tärkeää elää tässä päivässä, sillä menneinä aikoina esimerkiksi viisaudenhampaan poistaminen on ollut moninverroin tuskallisempaa kuin nykyään. Ja nykyajan särkylääkket ovat ihmeellisiä. Tässäkin kun tätä Panacod-päissäni kirjoitan, ei leukaa jomota yhtään. Tuntuu itse asiassa aika hyvältä.

Tässä kuvassa näkyy hyvin kuinka leukani turposi hampaan poiston jälkeen. Aika hauskaa, vai mitä?

Jutila